Seksi treffeille itsetyydytys homoseksuaaliseen

seksi treffeille itsetyydytys homoseksuaaliseen

Säälivätkö ne, jos olenkin yksin? Minä olen usein ajatellut, että hyvät ystävät ja ystävien lapset riittäisivät minulle, jos vain voisin olla varma, että heillä on minulle aikaa, kun olemme vanhempia ja muilla on perheet Pelkään kyllä yksin jäämistä, ja heikkoina hetkinä olen vakuuttunut, että hommaan heterosuhteen ja lapsia vain välttääkseni sen. Huomaat, että ajatukseni ovat sekavia. En osaa tunnistaa, onko kyse siitä, että olenkin lesbo tai ainakin enemmän sinnepäin vai onko vain niin, etten ylipäätään oikein kiinnostu ihmisistä samalla lailla kuin muut.

Mieleni tekisi tavata muita bi-naisia ja lesboja ja tunnustella, että ovatko omat kokemukseni ja ajatukseni heidän kanssaan samanlaisia. Myös aseksuaalisuudesta olisi hyvä saada puhua jonkun kanssa, tunnustella että sopisiko se minuun.

Olen harkinnut, että etsisin satenkaariväkeä ihan Helsingin yöelämästä, mutta tämä on lopulta niin pieni kaupunki. En välittäisi avata pohdintaani koko tuttavapiirilleni ennen kuin tiedän itse enemmän. Olen pian vuotias tyttö. Olen seurustellut kahden eri pojan kanssa, toinen suhde kesti vain puoli vuotta, mutta toinen oli kolme vuotta pitkä ja erittäin syvä.

Erosta on nyt puolisen vuotta, ja alan olla päässyt siitä yli. Olen samassa harrastustiimissä erään itseäni kaksi vuotta nuoremman tytön kanssa. Vuosi sitten välimme lähenivät, meistä tuli hyvät ystävykset, ja aloimme viettää aikaa myös treenien ulkopuolella. Harrastukseemme kuuluu matkustelua, joten olemme viettäneet paljon aikaa myös ulkomailla.

Emme ole juuri puhuneet seurustelusta, hän tietää, että olen seurustellut poikien kanssa. Hänen ystävissään on paljon eri seksuaalivähemmistöjen edustajia, ja hän on usein osallistunut prideen. Olen palavasti ihastunut tähän tyttöön. Olen aika sekaisin, tunnetta on jatkunut jo yli kaksi kuukautta. En pysty nukkumaan, kun mietin hänen kosketustaan, kasvojaan, ääntään Haluaisin vain pitää häntä sylissäni, turvassa ja suudella häntä ja saada hänet onnelliseksi.

Koen häntä kohtaan myös seksuaalisia tunteita. Ongelmani on, että en uskalla edetä, mutta en myöskään kestä tätä epätietoisuutta. Pelkään menettäväni ystävyyden, sitä paitsi yhteisen harrastuksen vuoksi vietämme paljon aikaa yhdessä enkä halua kiusaannuttaa välejämme. Olemme molemmat kovin sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita, joten halailemme ja koskemme paljon. Tyttö on myös muutaman kerran kaveriporukasta kotiin lähtiessä vetänyt minut kädestä mukaansa ja olemme sitten vielä jutelleet kahdestaan ja olen saattanut hänet kotiinsa.

En saa selvää olenko hänelle vain hyvä kaveri, vai jotain enemmän. Olen yrittänyt kosketuksilla ja katseilla viestittää hänelle tunteistani, en uskalla edetä enempää, etten säikäytä häntä. Miten saisin selville hänen ajatuksiaan?

Olen menossa pian naimisiin mieheni kanssa 8 vuoden seurustelumme jälkeen. Olemme alkaneet seurustella kun olemme olleet 17 vuotiaita ja nyt 25 vuoden iässä olen alkanut häiden lähestyessä miettiä onko tämä oikein.

Olin silloin nuori ja hain hyväksyntää ja läheisyyden tunnetta, uomasin pian, että sitä sai miehiltä vain antamalla heille sitä mitä he halusivat vaikka itse olisin halunnut ainakin aluksi vaikka vain halailua ja yhdessä nukkumista. Nykyinen poikaystäväni oli myös yksi tällainen seikkailu, mutta hän sitten rakastui minuun ihan oikeasti ja rakastin sitä tunnetta että kerrankin joku haluaa kanssani muutakin kuin pelkkää seksiä Tiedän että hänellä oli vain yksi seksikumppani ja kerta ennen minua.

Naimisiin meno ahdistaa varmaan jollain tapaa aina, mutta minua se on alkanut vaivata todella paljon. Olen alkanut miettiä itseäni ja omia halujani. Tulin juuri viikon ulkomaan matkalta, jossa olin kaverini kanssa ja kotiin tullessani tajusin etten ole kaivannut miestäni yhtään koko matkan aikana. Hän taas halusi heti illalla seksiä ja sanoi että voisi rakastella kanssani koko yön. Rakastan kyllä miestäni, mutta en oikein tunne seksuaalisia haluja häntä kohtaan.

Harrastamme seksiä kertaa viikossa mieheni tahdosta. Esitän että pidän siitä, mutta en oikeasti tunne mitään, kun hän on sisälläni. En ole koskaan saanut orgasmia pelkästään yhdynnän aikana ja nautin seksin aikana ainoastaan siitä kun koskettelen itse itseäni ja saan orgasmin ajatellen kaikkea muuta kuin miestäni. Koen joskus pieniä ihastumisia kun näen muualla silmääni miellyttäviä miehiä, mutta kyse ei ole nyt kenestäkään muusta kuin minusta enkä halue erota kenenkään muun taika.

Tiedän kyllä että ihastuminen ei kestä ikuisuutta ja että jokainen suhde laimenee joskus, mutta kun en ole esim. Koskaan edes asunut yksin ja koen että minulta on jääneet kaikki treffit ja tapailut kokonaan väliin kun aina on heti ollut seksiä. Opiskeluaikana minulla oli kämppäkaveri, ja sitten muutin jo yhteen mieheni kanssa. Nyt olemme alkaneet suunnitella häitä vieläpä alun perin omasta pyynnöstäni ja mieleeni on tullut että haluanko sitä vain siksi että tahdon vain jotain tekemistä elämääni?

Olen aina pönkittänyt elämääni ja vältellyt omaa tylsistymistäni tekemällä jonkin ison asian elämässäni. Toissa vuonna ostimme asunnon, viime vuonna otimme koiran ja sitä ennen olemme muuttaneet tai tehneet ulkomaan matkoja vähän väliä Pelkään että häät ovat taas yksi asia, joka vähentää tylsistymistäni suhteessani.

Ahdistumistani ei helpota se, että unelmien hääpukukin on hankittu ja vanhemmat, sisarukset sekä kaverit tietävät häistä Rakastuin kyllä mieheni aikoinaan ja olemme arvoissamme ja ajatuksissamme hyvin yhteneväisiä ja järkeviä. Meillä on molemmilla hyvät työpaikat ja ok tulot, rahasta ei ole huolta.

Mies on minulle hyvä ja teidän että hän rakastaa minua. Mieheni puhuu kuitenkin harvoin tunteistaan eikä mielestäni huomioi minua, niin kuin pitäisi. Minä taas sanon hänelle useasti että rakastan häntä vaikka jokin aina silloin pistää sydämessäni. Tiedän että jos jättäisin hänet, hän jäisi aivan yksin. Olemme todella paljon yhdessä, koska meillä ei ole monia kavereita ja ne vähät joita on ovat akun perin minun kavereita. Pidän kuitenkin yhdessä olostamme ja meillä on ihan hauskaa keskenämme, mutta suhteemme tuntuu minusta jo vähän enemmän ystävyydestä.

Miehelläni ei ole asuinpaikkakunnallamme yhtään kaveria ja hän on huono muodostamaan uusia suhteita. Minua kuitenkin ahdistaa rakentaa omaa elämääni jonkun toisen varaan. Olemme kasvaneet yhteen ja tunnen olevani todella solmussa niin henkisesti kuin taloudellisestikin yhteisen asunnon ja lemmikin myötä. Olisin tavallaan valmis irtautumaan, mutta en uskalla. Pitäisikö minun vain tehdä niin kuin olen luvannut ja jäädä tähän?

Tulenko katumaan koko loppuelämäni jos nyt menen naimisiin? Vai onko tämä vaan nyt se pitkän suhteen koetuskivi, joka painaa mielestäni jo liian paljon? Loppuuko ahdistus joskus ja alan tuntea taas haluja miestäni kohtaan?

Kuinka ikinä saisin itseni kokoon ja selviäisin siitä häpeästä joka seuraisi erosta? Jos eroamme, tajuanko heti sen jälkeen että olen menettänyt jotain todella suurta? Kerroin yhdelle ihanalle tytölle kuukausi sitten tunteistani, mutten tällä hetkellä osaa lukea tämän tytön ajatuksia enkä tiedä, mitä hän minusta ajattelee. Viestien perusteella hän taitaa tykätä minusta myös, mutta ei ole sanonut mitään sen suuntaista kasvotusten.

Olemme tosin sopineet että annamme tämän asian mennä omalla painollaan, eli jos tästä syntyy parisuhde niin sitten syntyy. Olemme molemmat vuotiaita ja tällä tytöllä on puolitoistavuotias poika. Olemme kyllä halanneet monta kertaa. Pussaaminen houkuttelee, mutta pelkään jos hän säikähtää. Haluisin pyytää tytön myös treffeille. Itse olen ajatellut jonkunlaista piknikkiä sydänkarkkien kera, onko se liikaa? Olen vuotias, vasta hiljattain kaapista tullut transmies.

Aion hankkiutua lähiaikoina tutkimuksiin ja toivon että saisin suhteellisen vaivatta diagnoosin ja reseptin testosteronia varten. En kaipaa leikkauksia, ne tuntuvat fyysisesti liian rajuilta ja riskialttiilta, ja uskon että hormonit riittävät tekemään kropastani sennäköisen kuin sen mielestäni kuuluu olla. Pelkään kuitenkin muiden mielipiteitä kehostani. Olen homo, ja huolestuttaa etten koskaan löydä poikaystävää. Tiedän että monet transmiehet elävät onnellisesti homomiehinä muiden joukossa, mutta he kaikki vaikuttavat olevan hyvin maskuliinisia ja perinteisen komeita ja hoikkia ja lihaksikkaita, ja kaikki tuntuvat hankkiutuvan masektomiaan.

Pelottaa etten ole koskaan tarpeeksi miehekäs tai että rintani ovat inhottava yllätys mahdollisille kumppaneille. Tuntuu melkein että minun pitäisi muuttaa kehoani tavoilla jotka eivät tunnu minusta hyvältä, ja lisäksi käyttäytyä ja pukeutua hypermaskuliinisesti, jotta olisin muille "tarpeeksi mies". Eikä sekään tietenkään riittäisi kaikille. En halua ruveta sellaiseen. Hei, Olen kaapissa oleva 18v jätkä. Vaikka olen yrittänyt, en kiinnostu naisista samalla tavalla kuin miehistä.

Harrastan tosissaan urheilua en halua kertoa pienen lajin nimeä , ja muutenkaan lähipiirini ei ole kovin avoin tämmöiselle. Itsellänikin on pitkään ollut vaikeuksia hyväksyä itseäni tällaisena ja pahimmillaan se on mennyt siihen pisteeseen, että yritän järjestelmällisesti piilottaa ominaisuutta itsestäni.

Eihän se mitenkään ulospäin näy, mutta ihan varmuuden vuoksi. Olen alkanut masentua sen takia, että en usko ikinä löytäväni seuraa itselleni. Sellaista, josta aidosti välittäisin, ja joka välittäisi minusta. Tulee jotenkin yksinäinen ja orpo olo. En ole yhtään kiinnostunut Prideista, Mr Gay Finland -kilpailuista yms vastaavista.

En vain koe kuuluvani samalla lailla joukkoon, vaikka miehistä sytynkin. En halua tehdä asiasta numeroa tai ylikorostaa sitä. Ennemminkin haluaisin vain että pystyisin itse ja lähipiirini itse sen hyväksymään joskus, mutta ei siitä tarvitsisi sen enempää jauhaa. Niin, pelkoni liittyy vain siihen että en usko ikinä löytäväni seuraa.

Jotenkin tuntuu, että siinä neljä prosenttiyksikköä on ilmaa. Netistä olen löytänyt vain yhden illan juttuja hakevia neitimäisiä poikia ja toisaalta reippaasti keski-ikäisiä samalla asialla. Minulla ei ole mitään heitä vastaan, mutta en ole kiinnostunut sellaisesta. En ole käynyt homobaarissa, mutta kuulemma miljöö on suhteellisen samanlainen sielläkin.

Oikeassa elämässä ns perinteisellä tavalla seuran hakeminen tuntuu mahdottomalta. Tarkoitan siis tutustumista toiseen työn tai harrastuksen kautta tai vaikkapa baarissa.

Kun heterot voivat käytännössä lähestyä ketä tahansa vastakkaisen sukupuolen edustajaa, minun kaltaiseni joutuvat ensin arvuuttelemaan, kuka kuuluu siihen viiteen prosenttiin. Jos arvaat väärin, saat pahimmillaan turpaasi tai menee ainakin maine. Eikä ainakaan löytynyt samanhenkistä. Tällaisesta minulla on jo nyt yksi kokemus. Tässä vain ei saa turpaan niiltä yhdeksältä oikeakätiseltä, joita ensimmäiset sattuivat olemaan. Miten tämmöiset löytävät seuraa?

Tarkoitan sellaisia ihan normaaleja perusjätkiä. En keski-iän ylittäneitä tai BB-julkkiksia. Onko sellaisia edes olemassa? Monet kaverini, jotka tietävät minusta, ovat yrittäneet lohduttaa sanomalla tuntevansa monia kaapissa olevia kaltaisiani ihmisiä.

Sen ovat vain sanoneet niin monet, että en enää usko siihen, kun en itse tunne yhtään. Alan olla aika epätoivoinen, koska en vain ymmärrä. Toinen huoleni koskee perheen perustamista. Olen aina pitänyt itsestään selvänä lasten hankkimista, pidän lapsista valtavasti.

Käytännössä se taitaa vain jäädä haaveeksi. Olen vuotias nuori nainen ja minulla on ongelma. Olen ihastunut melkein jo rakastunut yhteen naiseen, mutten tiedä, mitä hän ajattelee minusta. Olen itse lesbo ja tämä nainen on samanikäinen panseksuaali. Tutustuimme jo puoli vuotta sitten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille tarkoitetussa Qruiserissa, mutta olemme tavanneet vasta muutaman kerran.

En tiedä, kuinka kertoisin hänelle tunteistani. Asiaan tuo hankaluutta kyseisen naisen vuodenikäinen poika, jonka kanssa tulen kyllä hyvin toimeen. Pelkään myös, että välimme tulehtuisi tosi pahasti ja hän ei haluaisi olla missään tekemisissä kanssani. Miten minun pitäisi toimia? On eräs Muusu, josta pidän.. Mutten oikeastaan tunne häntä kovin hyvin enkä tiedä tulenko tapaamaan häntä uudelleen. Hän oli vetäjänä yhdessä ryhmässä, jossa siis olin mukana. Ennen ryhmän loppumista sain tietää ettei hän tee parisuhteita, koska "ne ovat liian vaikeita" en tarkkaa muista mitä hän sanoi.

En tiedä haluanko tehdä asialle edes mitään, kuka voisi minunlaisesta pitää?! Vihaan kehoani, koen olevani ruma ja lihava, ugh, ja kasvoissani on aknea. Olen liian kuvottava ollakseni tuon kauniin Muusun kanssa.. Totta puhuakseni en edes tiedä mitä tässä kysyn. Olen keski-ikäinen, perheellinen nainen, avioliitossa, lapsia. Olen lapsesta saakka nähnyt aika-ajoin unta että olenkin oikeasti mies ja unessa tuntenut mm. Olen seksuaalisesti ollut koko elämäni ajan hyvinkin lähellä a-seksuaalisuutta, koska koen kaiken muun ajatuksiassa olevan, työasioiden ym.

Olen aina, nuoresta lähtien, ihastunut hyvinkin naismaisiin miehiin, ja oma miehenikin on hyvinkin hoivaava ja "naismainen" päättämätön, ulkonäöstään ja vaatteistaan kiinnostunut heteromies.

Muutama vuosi sitten koin ehkä elämäni mullistavimman rakkaussuhteen, joka lähes päätti avioliittoni. Suhteen toinen osapuoli oli mies, ja näin jälkikäteen ajatellen hän on ja oli silloinkin homo. Kyseinen mies yritti vihjailla suhteen alussa asiasta ehkä tiedostamattaankin, mutta rakkaus- ja seksisuhteeseen päädyimme silti. Hän kuitenkin päätti suhteen yhtä-äkkiä ja palasi yhteen toisen miehen kanssa, mikä tuntui minusta äärettömän pahalta ja väärältä kokemamme jälkeen ja tuhosi käytännössä kaiken haluni olla lähelläkään miehiä.

Näin öisin unia, että minut oli heitetty rautahäkissä valtamereen, ja ainoa mitä minulla oli näyttää rakastetulleni oli valtava ruma syvänmeren kala joka olin minä itse. Tunnustin suhteen miehelleni, sovimme asian ja hän antoi anteeksi suhteen, ja elämme kuten ennenkin, paitsi että olen vieläkin enemmän lukittunut itseeni tämän jälkeen ihmisenä.

Olen likipitäen käynyt läpi koko tunneskaalan homovihasta sääliin ja itsesääliin tämän suhteen jälkeen, mutta jotenkin ymmärrän että koin suhteen ihmiseen joka ei itsekään tiedä mikä on, kuten en minäkään. Sateenkaari-ihmiset ovat kiinnostaneet minua enemmän tämän jälkeen, ja loppujen lopuksi olen miettinyt, tietääkö kukaan ihminen loppujen lopuksi asiaa, kuka on ja mistä tulee? Olenko todellakin niin sokea että en huomaa feikkisuhteen ja oikean ihmissuhteen eroa? Voinko olla oikeasti sisäisesti mies, ja vieläpä homo ymmärrän jotenkin homokulttuuria enemmän kuin kukaan tuntemani hetero, ja mielestäni monet homojen slangi-ilmaisut, symboliikka ym.

Ulospäin olen hyvinkin perinteinen, korkeasti koulutettu, hyvin ansaitseva, yhteiskunnan tukipylväs - olenko sittenkin vain "luovempi" kuin muut koska kukaan ei ole koskaan kertonut vastaavaa tai en ole löytänyt vastaavaa tarinaa mistään? Uskonnollinen en ole, vaikkakin olen jopa lukenut uskontotarinoita ym.

Onko näin, että homot oikeasti tuntevat oman sisäisen "minänsä" meitä heteroja joksi itseni seksuaalisesti ehdottomasti koen paremmin, ja onko omani todellakin niin syvällä jossakin etten tunnista edes sitä kuka olen? Ulkoisesti olen ihan tyytyväinen naisen olemukseeni, ja en missään tapauksessa koe olevani lesbo tai edes biseksuaali. Naiset lähestyvät minua paljonkin romanttisessa mielessä mutta en tunne oloani kotoisaksi tai mukavaksi, pikemminkin välttelen henkilöitä ja yritän saada heidän kanssaan aikaan kaverikontaktia, leikkien että en huomaa lähestymisyrityksiä.

Onko vastaavia kokemuksia kenelläkään koko maailmassa? Miksi näen unta että olen mies, vaikka olen periaatteessa ihan tyytyväinen naisen osaani tässä maailmassa? Olen 19 vuotias nuori nainen. Olen hyvin uskovaisesta perheestä ja olen itsekin sellainen ainakin vielä. Perheessämme ei ole ikinä ollut kuitenkaan ihan äärimäisen tiukkaa tai mitenkään liian ahdasmielistä.

Osa sisaruksistani on jättänyt uskon, mutta välit ovat silti samat ja yhtä rakkaat. Äitini on aika suvaitsevainen ja no, siskotkin sillain hyväksyy homot varmaan, mut isä ja veljet on aika tiukkoja mielipiteessään homoja vastaan, vaikka ei ne sitä huutelekaan jatkuvasti. Olen itse, ainakin luulemani mukaan, hyvin kiltti uskovainen ja vähän ujo tyttö maineeltani.

Semmonen, että kukaan ei varmaan ikinä uskois mitä käyn läpi mun pään sisällä. Okei, eli siis, olen ehkä noin 4 vuotta mietiskellyt, että oonko kiinnostunu pojista, tytöistä vai molemmista, vai mistä ja mitä ihmettä En tosiaan tiedä ja se vaivaa mua. Tai, välillä se ei haittaa ja ajattelen vaan, että ihan sama, mut välillä koko asia ahdistaa. Olen aina ollut kiinnostunut pojista. On ollut ihastuksia ja on tällä hetkelläkin.

Mutta amiksessa mun luokalla oli eräs tyttö. Viimesellä luokalla myönsin vihdoin itelleni, että olin jollain tavalla ihastunut siihen tyttöön. Hän oli todella mukava ja hauska, ihan "tavallinen" seurusteleva heterotyttö. En ole kehenkään muuhun tyttöön sillein ihastunut.

En edes ikinä sillä tavalla kattele tyttöjä koskaan, mutta poikia kattelen. No, mutta nyt oon monta kertaa huomannu kiinnittäväni huomiota sellasiin tyttöihin, jotka pukeutuu hyvin poikamaisesti.

Tai melkeenpä näyttää pojilta, eli onko ne sit transsukupuolisia tai jotain? No mut joka tapauksessa, esim. Tai just ihan sama missä nään jonkun poikatytön ni mielenkiinto herää heti. Eli siis olen huomannut ihastuvani poikatyttöihin, tai mikskä heitä nyt sanoisi, ja sit myös edelleen olen pojista kiinnostunut. Tai lähinnä yhteen poikaan olen todella pitkään ollut ihastunut, mikä aiheuttaa sen, että muut pojat ei niin jaksa kiinnostaa täysillä. Joskus saattaa myös ihan naisellisetkin tytöt herättää tunteita, mutta ehkä vähän harvemmin.

Olen itse aika naisellinen, mutta oikeastaan olen aika poikamainenkin toisaalta. En tiedä, mut jotenkin on aina ollu sellanen tunne, että ihan sama kuka se "joku" ikinä joskus onkin, niin sen täytyy olla jotenkin vahvempi kuin minä ite.

Että olen aika vanhanaikanen siinä ajattelussa, että "se joku tulee sillä valkealla ratsullaan pelastamaan". Välillä nään, että se joku on mies, mutta välillä taas se on miehekäs nainen.

En ole ikinä ollut siis parisuhteessa tai sanotaanko helpommin niin, että kokemukset jää viestittelyn ja juttelun tasolle muutaman pojan kanssa, ja nekin tapahtui yläaste aikoina.

Sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään sillä rintamalla, paitsi ykspuolista ihastumista, koska olen tosiaan aika ujo varsinkin miespuolisia henkilöitä kohtaan. Ja naisihastuksia en todellakaan ole lähestynyt kuin kaverimielellä, ja jos en ole "joutunut" tutustumaan heihin niin en ole lähestynyt mitenkään.

Olen myös fantasioinut niin miehistä kuin naisista, en osaa sanoa kumpi kiihottaa enemmän. Nyt tällä hetkellä enemmän ehkä miehet ja jostain kumman syystä homot. Mutta toisaalta myös naiset kiihottaa. Jos en olisi uskovainen, tai "uskovainen", ja olisin jostain perheestä missä olis yks haile mikä on, niin saattasin olla ihan sinut itteni kans ja en välttämättä edes luokittelis itteni mihinkään lokeroon ja ihastuisin ihmisiin ihmisinä, enkä kattois sukupuolta.

Mutta kun tilanne on se, että en vain yksin kertaisesti voi tai pysty edes juttelemaan tästä asiasta kenellekkään, kun en tunne ketään jolle vois jutella ilman, että se järkyttyis. Haluaisin kieltää uskon ja kattoa mitä elämä tuo tullessaan, naisen vaiko miehen, mutta toisaalta haluaisin olla yhä uskomassa ja löytää jonkun miehen jostain. Pahinta tässä on se, että mää en tiedä itekkään mistään mitään. Tai sen mää tiedän, että jos mää kiellän uskon tai varsinkin, jos tulisin kaapista ulos, todella moni järkyttyis ja pettyisi, ja mahollisesti menettäisin monta rakasta ystävää ja menisi moneen ihmiseen välit poikki, ainakin joksikin aikaa, joihinkin ehkä ikuisesti.

Eli ennemmin olen sinkku vaikka koko loppu elämän. Todennäköseti tulen olemaan aina hetero ja ehkä myös uskovainen. Mutta pelkään sitä, että jos löydän jonkun ihanan miehen joskus, niin mitä jos se ei onnistukaan, mitä jos se ei riitäkkään mulle miehenä..? Mun unelma ois se, että menisin miehen kanssa naimisiin ja saataisiin lapsia, mutta mitä jos sydän sanookin siihen yhtäkkiä ei, tai mitä jos en olekaan sillein onnellinen.

Vaikea pukea jotenkin sanoiksi. Miten voin ikinä selvittää tätä asiaa, jos ei ikinä ole mahollista olla kenenkään naisen kanssa tai edes jutella tästä asiasta jollekin sellaselle naiselle. Ehkä jos pääsisin naisen kanssa kokemaan jotain niin se saattaa ollakin jotain mitä en haluakaan ja paljastuu vain pään sisäisiksi fantasioiksi.

Mut mitä jos se taas onkin jotain mitä mää loppujen lopuksi haluan. En tiedä miks tänne tulin kirjottamaan, mutta jotenkin ehkä piti vaan saada purettua ajatuksia johonkin. En tiiä mitä vastaatte, vastaatteko mitään edes, mut lähetän tän kuitenkin kun kerran näin pitkän stoorin kirjotin ja tuntuis tyhmältä sit vaan poistaa se En tiedä mihin edes haluan vastauksen, ehkä siihen, et miten ihmeessä päätä saa edes vähän selville tästä asiasta?

Nyt tekis mieli taas heittää tää homma jonnekin jorpakoon ja ajatella, että hetero olen ja piste. Kiitos, jos joku ikinä tätä loppuun asti jaksoi lukea! D Toivottavasti ei ollut liian sekavasti kirjotettu Moi, aloin juuri seurustella transpojan kanssa. Hän on tosi ihana ja kaikkea. Se ei oo tämän pointti, mutta kuitenkin. Hän kysyi että onko mulla jotain sukupuolineutraalia sanaa sille, miksi haluun olla kutsuttu kun puhutaan seurustelukumppaneista.

En siis koe olevani tyttö tai poika. Niin onko teillä jotain söpöjä tai ylipäätään sukupuolineutraaleja termejä seurustelukumppanille? Olen vuotias tyttö, ja en tiedä olenko kiinnostunut miehistä. Itse asiassa tuo oli oikeastaan aika lievästi sanottu, paremmin voisi sanoa, että vihaan miehiä. Olen nähnyt pienenä kaikenlaisia prinsessaleffoja, joissa uljas prinssi tulee hakemaan pois pulasta avuttoman prinsessan.

Itse sairastan masennusta, ja tuollainen "pelastuminen" seurustelun myötä olisi aivan kamalan oksettava, etten kestä sitä ajatella. Mielestäni monetkin naiset ovat söpöjä. En kuitenkaan pidä miehiä kiinnostavina tai hyvännäköisinä. No, ehkä muutamaa olen jonkin verran pitänyt, mutta heissä molemmissa on ollut jotain naisellista, ja toinen olikin transu. Tykkään tyttömäisistä jutuista, kaikesta kauniista ja sen sellaisesta.

En siis ole ikinä seurustellut. Aikaisemmin olen ajatellut, että säästän itseäni avioliittoon, ja se on oikea ratkaisu. Tällä ajatuksella olen kestänyt mahdollisen ajatuksen seurustelusta miehen kanssa. Olen tahallisesti väistellyt tätä homous -asiaa, ja olen se konservatiivinen tyyppi, joka valittaa liian pienistä vaatteista ja yhteiskunnan kaameasta yliseksuaalisuudesta. Koen heteroseksin jotenkin likaisena, ärsyttävänä ja itseäni painostavana, jonkilaisena "pakkona" jota joidenkin pitäisi harrastaa vain pakosta tai sen takia kun se nyt vaan on must.

Olen kuitenkin lykännyt tätä homouskysymyksen ajattelua, tuntuu, että elämässä on joka tapauksessa paljon ongelmia muutenkin.

Minulle tässä tänään kuitenkin välähti, että ehkä voisi olla ihanaa perustaa naisen kanssa perhe ja adoptoida lapsia hyvään kotiin. Se saattaisi ehkä tuntua hyvältä. Eikä avioliittoonkaan silloin tuntuisi tarpeelliselta odottaa. Joka tapauksessa vihaan miehiä Tarinani kuulostaa oudolta ja vaikutan varmaan puolihullulta masentuneelta kiihkouskovais-lesbolta, mutta vakuutan että puhun totta. Joka tapauksessa olen tosi ahdistunut asiasta, enkä tiedä mitä tässä pitäisi tehdä.

Olen vuotias mies tai no, mies ja mies.. Seksi onnistuu sekä biologisesti miesten että biologisesti naisten kanssa, mutta kummastakaan ei tule sen kummempaa nautintoa. Samoin parisuhteeseen kykenen molempien sukupuolten kanssa, mutta en koe sellaiselle tarvetta. Joskus itseäni tyydytän, lähestulkoon aina omaa biologista sukupuoltani edustavalla pornografialla.

Tunnen häpeää itsestäni, en tiedä oikein mikä olen, olen katkaissut välini ääriuskonnolliseen perheeseeni. Mikä minä oikein olen?

Olen siis vuotias mies, hetero ja asun yksin. Minulla on ollut mielessä viime aikoina todella paljon seksuaalisuuteen liittyviä asioita, jotka ovat vaivanneet minua pitkään, osin hankalan menneisyyteni takia.

En tiedä, onko tämä minulle oikea paikka kirjoittaa vai onko tämä vain seksuaalivähemmistöille suunnattu sivusto, mutta kysyn kuitenkin. Ohjatkaa sitten toiseen paikkaan jos on tarpeen. Peruskoulussa olin jatkuvan koulukiusaamisen kohteena ja se jätti jonkinasteiset henkiset arvet. Kiusaaminen johtui varmaan poikkeavasta puhetyylistäni, herkkätunteisuudesta ja muusta porukasta erottautumisesta.

Minulla todettiin lapsena dysfasia, joka vaikeutti puheen tuottamista ja ymmärtämistä. Nykyään nuo ongelmat eivät enää tuossa suhteessa vaikuta elämääni, mutta siihen usein liittyvät sivuoireet - herkkätunteisuus, keskittymis- ja muistiongelmat, motorinen kömpelyys - vaivaavat ajoittain edelleen tai ainakin jään jatkuvasti miettimään, miten paljon ne johtuvat dysfasiasta.

Saattavat jossain määrin toki olla stressistäkin johtuvaisia. Joka tapauksessa, se lienee jättänyt minuun jäytävän epävarmuuden ja epäilyksen siitä, kelpaanko muille. Se näkynee minussa myös seksuaalisuuden puolella. Yläasteelta alkaen olen sairastanut masennusta - milloin voimakkaammin, milloin lievempänä. Johtui osittain koulukiusaamisesta, osittain siitä että minulla oli - jo silloin - tosi hiljaista naisrintamalla. Kaikilla muilla tuntui olevan kokemusta ja parisuhteita silloin.

Ystäviäkään ei juuri ollut. Meni jonkin aikaa, yritin suorittaa armeijan mutta se keskeytyi psyykkisistä syistä. Sain sen jälkeen kutsukirjeen kansanopistoon, jonne menin koska minulla ei ollut oikein muutakaan suuntaa. Tuolla suunta muuttui aika äkkiä. Asiat tuntuivat yhtäkkiä menevän aivan loistavasti. Jopa paljon haikailemissani seurustelukuvioissa alkoi tapahtua: Pääosin se oli hienoa aikaa, mutta siinäkin tuli ongelmia.

Ensinnäkin uskonelämäni tuotti hämmennystä. Tämän ensimmäisen kanssa se oli sekä siunaus että kirous. Tutustuin häneen kaveriporukalla yökerhoon mentäessä. Hänen ystävättärensä tuli puhumaan minulle ja kysyi, olisinko jutellut hänen ystävänsä kanssa. Menin ja aloin jutella. Huomasin heti, että hän on aika pahassa humalassa, mutta ajattelin että katsotaan mitä tästä tulee.

Juttelimme aikamme, sitten hän alkoi suudella ja hyväillä minua. Se tuntui kieltämättä hyvältä, mutta tuntui tapahtuvan ehkä turhan äkkiä. Hän ehdotti hyvin pian sen jälkeen sänkyyn menemistä. Kieltäydyin, koska en ollut tuntenut häntä ennen lainkaan ja toisaalta ajattelin silloin yksiselitteisesti etten mene sänkyyn naisen kanssa ennen avioliittoa, uskonnollisista syistä.

Sovimme kuitenkin tapaamisesta myöhemmin. Olin hämilläni, sillä 21 vuoden hiljaiselon jälkeen alkoi yhtäkkiä tapahtua rytinällä.

Eikä asiaa helpottanut myöskään se, että tämä toinenkin nainen alkoi hiljalleen osoittaa kiinnostusta minua kohtaan. Menin lyhytaikaisen tuttavuuden kanssa yhdessä treffeille, menivät muuten mukavasti mutta hän puhui tosi omituisesti. Ensin hän saattoi puhua aivan niitä näitä ja yhtäkkiä tärskäyttää, miten hän tykkää harrastaa seksiä julkisten paikkojen vessoissa. Sain hänen puheistaan käsityksen, että hän oli kyltymätön nymfomaani, ja että hänen edellinen suhteensa oli kariutunut juuri seksielämän ongelmiin.

Vein hänet kotiin ja näytti siltä että jatkaisimme taas hyvissä merkeissä yhdessä, mutta sitten hän alkoi taas hyväillä minua ja olisi ilmeisesti halunnut harrastaa seksiä. Kun kieltäydyin ja selitin miksi en halunnut vielä, hän torjui minut.

Se teki sillä hetkellä todella kipeää. Jälkikäteen olen tosin ymmärtänyt, että olisin todennäköisesti satuttanut itseäni ja ehkä häntäkin todella pahasti, jos olisin lähtenyt siihen mukaan. En ole enää halunnut ottaa häneen yhteyttä sen jälkeen, kun seuraavana päivänä sovimme jättävämme homman siihen. Melko pian sen jälkeen toinen tyttö, tämä jonka kanssa minulla on ollut tähänastisen elämäni ainoa vakava parisuhde, alkoi lähestyä minua enemmän ja enemmän.

Aluksi en tiennyt miten suhtautuisin häneen, mutta pohdittuani asiaa itsekseni ja välillä kavereiden kanssa päätin antaa hänelle mahdollisuuden. Ja ennen kuin tajusinkaan, olin korviani myöten rakastunut.

Se oli ihanaa aikaa, mutta siinäkin oli ristiriitoja. Huomasin ennen pitkää myös seksuaalisten tunteideni heräävän, mutten osannut muodostaa niihin itselleni selkeä suhtautumistapaa. Toisaalta olisin halunnut hänen kanssaan sänkyyn ja ehkä aiemman perusteella pelkäsin torjutuksi tulemista jos sanoisin etten halua vielä seksiä, toisaalta taas pelkäsin painostavani sekä halventavani häntä ja toimivani uskoni vastaisesti.

Myöhemmin samana syksynä päädyimme kahdestaan risteilylle. Se oli minulle hyvin kaksijakoinen ja pelottava ajatus etukäteen: Risteily-yö tuli ja menimme hyttiin. Pikkuhiljaa tilanne eteni hieronnasta seksiin, tai sen yrittämiseen.

En tohtinut kieltäytyä vaikka epäröin, ja olin tästä kaikesta sekä itse tilanteesta niin hermona etten pystynyt siihen. Jätimme sen sikseen ja minua kadutti ja ahdisti: Suhde kuitenkin jatkui muutaman vuoden tämän jälkeenkin. Toisaalta suhteessa ei ollut käytännössä yhtään seksiä. Jo asiasta puhuminenkin tuntui minusta vaikealta, vaikka himoni olivat kovat.

Kaksi kertaa olimme aikeissa kokeilla uudelleen, mutta toisella kertaa hän sanoi kärsivänsä päänsärystä ja toisella taas käsittelin häntä ilmeisesti innokkuudessani liian kovakouraisesti, koska hän pyysi lopettamaan aika pian sen jälkeen kun häntä olin alkanut kosketella. Vaikka seksittömyys painoi mieltä, tunsin silti niin suurta rakkautta tätä ihmistä kohtaan etten halunnut päästää irti hänestä. Ajattelin, että ennemmin sitten vaikka elän selibaatissa jos saan pitää hänet rinnallani.

Olisi ollut mielestäni ylimielistä ja itsekästä jättää toinen vain seksin takia. Kun melkein kolme vuotta oli tullut täyteen, todellisuus jysähti päin naamaa oikein kunnolla. Hän sanoi haluavansa jutella, ja kertoi sitten minulle, että on tajunnut olevansa lesbo. Se oli ehkä tähänastisen elämäni pahin järkytys ja surun aiheuttaja.

En vielä tähänkään päivään mennessä tiedä varmaksi, puhuiko hän totta vai ei. Vaikka tavallaan koen päässeeni asiasta jo yli - en enää esimerkiksi ajattele asiaa enää päivittäin - , minulle tulee silti edelleen tilanteita, joissa saatan jäädä kiusaamaan itseäni menneisyydellä ja saatan joskus edelleen sitä itkeäkin.

Monesti, kun olen esimerkiksi salilla, mieheni istuu koneella yms. Sitten illan tullen kun ehdottelen, ei miehelläni rupea edes kunnolla seisomaan. Joten mistään impotenssistä tässä ei ole kyse. Miehelläni siis seisoo noissa tilanteissa juuri niin, miten vaikkapa seksin jälkeen, jos lähdetään uusintakierrokselle.

Siinä menee itsellä halut, kun ei sellainen puolilöysä muna mitään saa aikaiseksi. En ole hänelle tästä maininnut, vaan olen ajatellut, että jos näytän nauttivan, miehenikin nauttii. No, nyt asia on alkanut nyppimään sen verran pahasti, että kävin tietokoneemme läpi perinpohjin. Piilotettuja kansioita ja läjäpäin pornoa. Mieheni siis ei ole enää myöntänyt, että sitä katselisi, paitsi "kerran tai kaks kuussa". Pornovideoiden seassa oli ihan peruspornoa, mutta myös shemale-pornoa.

Sekös minua alkoikin oksettaa. Hän sanoi hankkineensa sen minulle lahjaksi, mutta oli unohtanut antaa sen No, selasin myöskin sivuhistorian. Tyyppi on myös siirtänyt yhteiseltä luottokortiltamme rahaa lataus-palveluun, jotta saa maksaa siitä pornosta No, menin sitten katsomaan asetuksia netistä, niitä mistä saa katsoa tallennetut salasanat yms.

Oli kaikenmaailman treffipalstoja, sihteeriopistoa, Tämä vetää itsetunnon hieman matalaksi.. Mieleeni juolahtaa nämä samat asiat, joille olen ennen täällä Suomi Mitähän helvettiä tämä nyt oikein meinaa? Ja niille jotka sanovat, että "Miksi tongit miehesi konetta?

Olen yrittänyt keskustella mieheni kanssa hänen haluttomuudestaan, mutta hän vain heittää kaiken vitsiksi, suuttuu tai on tuppisuuna. Seksihän on olennainen osa parisuhdetta.. Nykyisin inhottaa lähteä esimerkiksi salille, kun mies jää kotiin. Siinä hän katselee pornoa samalla kun vahtii meidän nelikuista vauvaamme.

Heterot ja homoporno Kertoisiko joku vähän omista ajatuksistaan, kun minua kiinnostaa naisena heteromiesten kiinnostus homopornoon ja toisten peniksiin. Olen surullinen puolestasi, en valitettavasti osaa sanoa mitään neuvoa, itse hyvin samanlaisessa tilanteessa.

Nainen asettaa itselleen hintansa. Meitä kohdellaan niin halvasti kuin hinnaksi annamme. Sinä, sinä olet arvokas, pienen lapsen äiti. Ehkä se on mieltynyt peppuseksiin, mut ei sillä ole mitään tekemistä homouden kanssa. Ehkä miehesi haluais että nait sitä Strap-on: Ellei se ole sulle liian iso kynnys?

Jos se sexsi lähtis siitä taas käyntiin. Yksi ongelma pornossa on se, että siihen voi jäädä koukkuun ja tutukimuksienkin mukaan liiallisena se voi alkaa turruttaa ja ei ole harvinaista sen johtavan ongelmiin parisuhteessa, tilanteeseen jossa vaihteleva ja ennen mainio seksi puolison kanssa ei maistukaan kuten ennen.

Toisinaan se myös voi addiktoidesaan viedä yhä kauemmaksi kaikenlaisiin erikoisuuksiin jossa aina vain halutaan niitä lisää ja tunteseen ettei mikään oikein riitä. Kuten muuan seksologi sanoi, että liika porno tappaa rakkauden ja voi häiriinyttää normaalin tunne-elämän skaalaa.

Joissakin addiktiotapauksissa se jopa alkaa eristää henkilöä normaaleista ihmissuhteista muutenkin ja rajoittaa merkittävästi normiaktiviteettejä, harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita. Varsinainen ongelma on se, että jos se alkaa johtaa epärehelisyyteen ja kaksoiselämään, avoimuuden puutteeseen, joka taas vie luottamusta parisuhteesta.

Jonkin verran asiaan liittyviä kirjoituksia ja ohjelmia seurattunani joskus tule mieleen, että pitäisi siivota koko pornoteolisuus maan päältä ja keskittyä "vanhoihin arvoihin", hoitamaan normaaleja ja luonnollisia ihmissuhteita ja etenkin parisuhdetta ja mutenkin keskittyä ns. Tuo imukuppidildo saattaa olla hyvinkin hänelle itselleen ei tuollaista puolisolle osoitettua lahjaa yleensä kukaan "unohda" , sillä miehenkin peffa voi tarjota vahvoja tuntemuksia ja se ei kuitenkaan itsessään tarkoita bi- tai homoseksuaalisia taipumuksia.

Vaikea sitten sanoa tilastollisesti voisiko dildon käytö jossakin vaihesa johtaa haluun kokea myös "aitoa" siellä. Toivottavasti tilenteeseen löytyy ratkaisu. Avoin, vilpitön, luottamuksellinen ja rehellinen keskutelu mieltymysistä, tunteista ja tarpeista on sen vain.

Tulin tosi surulliseksi kun luin tarinasi. Oikeaa, elävää naista tarjolla yllin kyllin ja nämä surkeat vätykset vaan vemputtaa munaansa ja tuijottaa jotain videoo Minäkin pidän pornosta, mutta kyllä seksi toisen ihmisen kanssa voittaa virtuaali-ihmiset ! Meillä on melkein samanlainen tilanne, mies runkkaa aina kun en ole kotona ja sitten joskus harvoin nai mua puolilöysällä, semmosella josta näkee kilometrin päähän että käteen on just vedetty.

Meillä on asiasta puhuttu ja puhuttu. Kun oikeen hermostun ja uhkaan erolla, tilanne paranee aina muutamaks viikoks Sitten taas sama juttu: Itsetunto on ihan nollassa. Kyllä mun täytyy olla maailman surkein nainen kun mies mieluummin vetää käteen kun panee mua. Olis parempi hävitä toiselle naiselle kun miehen kädelle. Kun olis voimia niin kyllä sais runkkari-ukko lähdöt Ikävä kyllä, rakastan miestäni.

Samaan joukkoon luen itseni. Pariin viikkoon ei seksiä, olen tietoinen siitä, että iltaisin ja varmaan aamuisinkin istutaan koneella, otetaan pornosivu esiin ja sitten hups sitä onkin jo tullut runkattua.

Sitten kun pitäisi seksikästä omaa naistaan rakastella, pinni painuu alaspäin boing!!! Olen tässä miettinyt, onko pakko tuollaiseen mennä mukaan ja alistua. No ei mielestäni, siis tuollaiset raukkismiehet, jotka eivät itsetuntoaan saa kohotettua muuten kuin nettisivujen pimuja katsomalla niin olkoon menneeksi ja menkööt muualle!!

Aion jättää oman miesystäväni jos vielä kuulen tai saan tietää, että pyynnöistäni huolimatta on nettipornoa katsellut. No helppo se on saada selville, koneeseen kun jää jälkiä, eikä se tarkoita aina että ne on vain sivuhistoriassa Että tällaista, mitta on täysi! Itse miehenä olen kokenut jotain vastaavaa. Naiselle tilanne oli varmasti hirveä mutta ei se ole helppo miehellekään jos yhtään välittää toisesta.

En nyt tiedä mikä teidän tilanne on tarkemmin mutta kehoitan puhumaan asiasta ihan suoraan, mitään hienostelematta tai kiertelemättä. Ne sanat ovat teidän molempien ajatuksia, eikä niistä saa loukkaantua. Vain sillä tavalla te voitte keksiä yhdessä ratkaisun joka helpottaa tilannetta. Me juteltiin asioista suoraan, aluksi nainen loukkaantui ja tunsimpa minäkin samoja tunteita, mutta pian kuitenkin tajusimme ettei tilanne ole yhtään niin paha, miltä näytti.

Miellä se oli sekstailu ns. Puhetta, puhetta, puhetta ha toimintaa: Juuri näin nämä hommat pitää päivittää kuin tietokonekin. Ei pidä jäädä hautomaan asiaa jos on semmoinen mieli, että hitto kun toi ei enää halua mua keskustelua ja sitten voisi molemmat käydä sexshopissa niin löytyyhän sitä semmosiakin filmejä jotka on tehty pariskunnille ja löytyyhän naisllekin sieltä jotain. Harrastatko sinä millinkaan isetyydytystä? Laitatko silloin aivosi narikaan? Entä jos sinulla on seksiä miehen kanssa, niin harrastatkos seksiä v i n - m i r r i l l ä s i?

Laitatko seksiä harrastaessasi aivosi narikkaan? Nykyisin melko moni nainen harrastaa sooloseksiä netissä, ei lainkaan harvinaista. Oletan sinun oleva trolli.

Mikäli näin ei ole, niin on takuuvarmasti tiedossa vakavia ongelmia olemassa olevassa tai tulevassa parisuhteessa. Dialogisi, "analyysisi" ja asenteesi taso on surullista katseltavaa. Toivottavasti positivistä kehitystä tapahtuu kypsymisen myötä.

Ei helevetti, luuletteko tosiaan että olette kaunein nainen päällä maan? Katsokaappa niitä pornovideoita niin kyllä suomilahna häviää heti kättelyssä Noh, unelmissaan tietenkin voi elää.

. Se oli ihanaa aikaa, mutta siinäkin oli ristiriitoja. En ole niinkään kiinnostunut leluista ja ruoskimisista, vaan tukisteluista, voiman käytöstä ja verbaalisesta nöyryytyksestä. Peruskoulussa olin jatkuvan koulukiusaamisen kohteena ja se jätti jonkinasteiset henkiset arvet. Esiaviollinen seksi on syntiä, kuten kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi. Sitten krapulassa oon taas ihan sekasin ajatuksistani ja ahdistun ja oon kieltäväinen näitä tunteita kohtaan. Pikkuhiljaa tilanne eteni hieronnasta seksiin, tai sen yrittämiseen. Itse sairastan masennusta, ja tuollainen "pelastuminen" seurustelun myötä olisi aivan kamalan oksettava, etten kestä sitä ajatella. Seksi treffeille itsetyydytys homoseksuaaliseen

RUNKKAUS VINKKEJÄ HOMO NUORI KALU

Aasialaista seksiä mies homoseksuaaliseen tyydytys

Näihin voit vaikuttaa itse Tutkimus: Harrastan tosissaan urheilua en halua kertoa pienen lajin nimeäja muutenkaan lähipiirini ei ole kovin avoin tämmöiselle. Elokuvien katsomisen välttäminen on viisasta toimintaa. Olen kaltaisenne vahvuudessa ja itsenäisyydessä, hyvin koulutettu ja henkisesti vahva nainen. Olen huomannut katsovani tai kiinnittäväni huomiota toisiin naisiin ollessani ulkona, mutten koe varsinaista seksuaalista vetoa. Joskus saattaa myös ihan naisellisetkin tytöt herättää tunteita, mutta ehkä vähän harvemmin.